Yhdessä tekemisellä on mahtava voima

16. marraskuuta 2017

Arc on toimittanut asianajotoimisto Castrén & Snellmannille eli tuttavallisemmin Cassulle HR- ja strategiajohtamistyökalun Casperin, jolla ihmiset ja bisnes yhdistyvät. Samalla ollaan taidettu olla vähän vahingossakin tekemässä legaltechin pioneerityötä. Meillä Arcissa on sellainen ideologia, että tehdään sellaisia räätälöitäviä pakettiratkaisuja, eli tuoda mahdollisimman paljon valmista, mutta antaa aisiakkaan strategian vaikuttaa työkaluun ja teknikkaan. Eikä näitä hommia olla tehty yksin. Cassun kanssa alusta alkaen on ollut kehitystyössä mukana loistava rikastava yhteisö muita teknologiakumppaneita. Me suomalaiset kun opimme olemaan olematta liian varovaisia omista ”salaisuuksistamme” ja uskallamme avata ideamme muiden rikastettavaksi, niin syntyy hyviä juttuja. Todella hyviä juttuja, joista ollaan kiinnostuttu ympäri maailmaa.

Jälleen kerran on mahdollista syntyä hyviä juttuja kun perjantaina 24.11 iltapäivällä käynnistyy Euroopan suurin Hackathon Otaniemessä. Sen nimi on Junction ja tänä vuonna siellä on LeagelTechille oma trac. Arc on mukana Cassun kutsumana kolmen muun Cassun luottokumppanin kanssa haastamassa maailman parhaita koodareita ja palvelumuotoilijoita luomaan asiakasta palvelevan, läpinäkyvän, tehokkaan ja helpon työkaluistetun asianajopalveluprosessin. Eli toisin sanoen luomaan automatisoidun prosessin, jossa asiakas tietää missä mennään, mitä maksaa ja kuka hoitaa. Ei luulisi olevan vaikeaa, mutta ei se helppoakaan ole. Arcin vahvuus tässä ketjussa on tuo kuka hoitaa – mistä löydetään parhaat resurssit kuhunkin hommaan.

Cassun lisäksi mukana olevat kumppanit ovat Legal-ERP-järjestelmiä tuottava CSI http://www.csihelsinki.fi/, ratkaisumuotoilun asiantuntija Talent Base http://www.talentbase.fi/ ja LegalTechin strategiaguruja tarjoava Taival http://taival.com/.

Hackathonin idea siis on, että siihen osallistuvat (lähinnä nuoret vasta valmistuneet ympäri maailmaa / opsikelijat) muodostavat tiimejä (about 5 henkilöä), jotka kilpailevat keskenään. Aikaa on 48 tuntia. Peli on käynnissä tuona aikana kokoajan. Cassun kumppaneineen muodostama arviointitiimi antaa kisan aikana neuvoja ja tekee lopuksi tuomaroinnin tiimien välillä. Meidän haasteen voittajat saavat jokainen yksilö itselleen hienon Suunnon urheilukellon. Koko Junctionin voittajatiimi korjaa itselleen 20 kiloa eurokahisevaa.

Minusta on hienoa, että saamme olla mukana mahdollistamassa yhdessä omien LeagalTech-näkökulmien ammattilaisten kanssa uusia innovaatioita ja voimme omalla osaamisellamme rikastaa osaavaa yhteisöä huippusuorituksiin. Arcistakin tiimejä on auttamassa väkeä monelta eri osaamisalueelta arkkitehdeistä yrityksen johtoon.

#AccessingTheLaw on Twitterissä Cassun ja kumppaneiden luoman haasteen oma hästägi, jota kannattaa seurata. Lisäksi itse tapahtumasta tulee kaikkien kumppaneiden kanavilta paljon livemateriaalia. Ja tietysti on https://hackjunction.com/

Aion itse hypätä mukaan Junctionin pyörteisiin ja tehdä Facebookliveä Arcin kanavalta erilaisten haastatteluiden ja juttujen muodossa https://www.facebook.com/arctechnologyOY/

 

16.11.2017 Juha Nurmela