Jos henkilöstö ei voi hyvin, eivät asiakkaatkaan voi hyvin

15. syyskuuta 2017

Marita Tauriainen
Arc Technology Oy, Service Manager

Aloitin elokuussa Arc Technology Oy:n palvelupäällikkönä ja innokkaana olen tutustunut monipuolisiin ja johtamista erinomaisesti tukeviin HR-järjestelmiin. Minulla on monipuolinen ja pitkä kokemus asiakaslähtöisestä esimies-, projekti- ja neuvontatyöstä, mikä antaa loistavat valmiudet työskennellä HR-johtamistyökalun parissa asiakaslähtöisesti!

”Jos henkilöstö ei voi hyvin, eivät
asiakkaatkaan voi hyvin.”

Näin toteaa Koneen entinen toimitusjohtaja Matti Alahuhta
kirjassaan Johtajuus – Kirkas suunta ja ihmisten voima (2015)

 

Työhyvinvointi on laaja ja samalla myös hyvin monitahoinen käsite. Ajanhallintaa, ergonomiaa, vuorovaikutusta sekä kehon ja mielen hyvinvointia. Hyvää johtajuutta, luovuutta sekä kykyä heittäytyä tarvitaan myös. Muun muassa nämä aiheet olivat esillä viime viikolla 5.-6.9.2017  Esimies- ja henkilöstömessuilla Helsingin messukeskuksessa.
Työelämä elää kovassa muutoksessa ja henkilöstön ja johdon pitää pystyä pysymään mukana muutosten kourissa. Johtajia ja esimiehiä koulutetaan muutosjohtajiksi, jotta he pystyvät vastaamaan henkilöstön tarpeisiin. Varsinkin asiakaslähtöisessä yrityksessä työntekijöiden tyytyväisyys yritysmaailman muutosten sisäistämisessä ja läpikäymisessä on tärkeää.


HR-järjestelmien kannalta on tärkeää että päivittäinen työ sujuu sujuvasti ja järjestelmä pystyy tukemaan yrityksen strategiaa ja henkilöstön hyvinvointia, jotta yrityksen koviin strategisiin tavoitteisiin päästään. Isona osana tähän liittyy asiakastyytyväisyys, joka saavutetaan vain tyytyväisen, työstään iloitsevan ja johdon luottamusta nauttivan henkilöstön kautta. Muutoksissa tarvitaan henkilöstöjohtamisen strategista otetta, kuitenkin pehmeä puoli huomioonottaen.
Esimies- ja henkilöstömessujen useissa puheenvuoroissa tuli esille yritysten henkilöstöammattilaisten ajankohtainen huoli siitä, että esimiestyölle ei ole riittävästi aikaa tai mahdollisuuksia mm. yksikkökokojen suurentuessa.


Henkilöstöjohdon tärkeänä tehtävänä myös strategisten muutosten tukijana nähdäänkin esimiesten tuki ja sparraus sekä osaamisen kehittämismahdollisuuksien järjestäminen. Tätä kaikkea ja vielä enemmänkin HR-johtamisjärjestelmien on tarkoituksena tukea.